Translate

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pihamökkiprojekti alkaa

Kesä on aluillaan ja niin myös minun ikioma pihamökkiprojektini. Uskokaa tai älkää, mutta täällä on tehty suuria päätöksiä loppuelämän varalle.
Otimme talon pois myynnistä. Huoh.. Päätös oli vaikea ja monia keskusteluita ja ehkä jopa hieman vääntöä asiasta käytiin. Helpottavinta tässä kuitenkin on se, että tiedämme vihdoinkin mitä haluamme. 

Miehelläni oli kova kiintymys jäädä tälle tontille, missä asustelemme. Syy on luonnollinen. Tonttimme on hänen muorilan entisiä maita ja hän on pikkupoikana tällä mäellä juoksennellut. Minähän se tässä olen ollut se, joka pois on halunnut muuttaa. Lähinnä tilanahtauden vuoksi. Äärettömän kaunishan tämä tonttimme on.

Tulimme kuitenkin lopulta siihen päätökseen, että laajennamme tätä taloa sitten joskus 1-5 vuoden päästä. Laitetaan piha ja vielä remontoimatta olevat kohteet sisältä kuntoon. Mutta sitä ennen hankimme lisätilaa minulle...vain minulle käsityöpajaksi ja ehkä siellä voi tarpeen vaatiessa joku joskus nukkuakin. 

Kävin eilen ostamassa uuden piharakennuksen - Mökin Mollyn käsityöpajaksi.
Ostin mökin Kodin Terrasta. Se on Luoman mökki 20A. Kate-ja perustusmateriaalit eivät kuuluneet kauppahintaan, mutta muutoin ikkunat, ovi ja hirret tulevat määrämittaan leikattuna.

Tänään olenkin sitten asioinut kaupungintalolla rakennuslupa-asioita hoidellen. Tuntuu, että tuo byrokraattinen paperisota on tämmöisessä projektissa se epämiellyttävin. Luulin, että tämmöisen pihamökin saisi vietyä läpi pelkällä toimenpideluvalla, mutta kyllähän sitä rakennuslupaa oli haettava. Mökki on kooltaan 29,4 neliötä. Se luokitellaan talousrakennukseksi..ja koska meinaamme vessankin mökkiin laittaa, niin joutunemme selvittämään myös jäteveden käsittelyjärjestelmän rakentamistavan.

Tämmöistä 29,4 neliön mökkiprojektia varten tulee täyttää seuraavia asiakirjoja:

-rakennushankeilmoitus (RH1 kaavake)
-Ilmoitus naapurin rakennushankkeesta ja hakemuksen vireilletulosta (haettava siis naapurikuulemiset, kaikilta rajanaapureilta otetaan nimmarit paperiin)
-julkisivujen värityssuunnitelma
-lupahakemus rakennusluvalle
-jätevesien käsittelyjärjestelmän rakentamistapaselostus

liitteiksi tarvitaan:
-Asemapiirros, johon rakennettava kohde piirretään metrilleen oikeaan kohtaan
-julkisivu- ja rakennuspiirrustukset
-rakennuslupakartta (40e)

Tuossa nyt tuli lueteltua semmoiset paperiasiat, mitkä käsitykseni mukaan tässä projektissa tarvitaan. Hinta tämän mökin paperisodalle on n. 430e + rakennuslupakartta 40e.
 Lisäksi hankitaan projektista vastaava rakennusinsinööri, joka piirtää tarvittavat kuvat (xe)

Tässäpä sitten kuvia mökkiraakileesta Kodin Terran pihasta. Tällaisen lupasivat minulle 1,5 viikossa toimittaa.

Tällainen 29,4 neliön mökki on rakentumassa meidän pihaan, kunhan lupa-asiat saadaan kuntoon. Mökistä on tarkoitus tulla minun piilopirttini, käsityöläispaja.


Äidin oma leikkimökki.

 
Tähän pikkuikkunalla varustettuun mökin kulmaukseen on suunnitteilla vessa.




Nyt siis nähtäväksi jää, miten nopeaa tämmöinen projekti etenee. Omassa toiveessani surruttelen ompelukonetta ja nukun mökissäni päivätorkut jo elokuussa. Sisustusvaihetta tuskin maltan odottaa.
Heippa murut!

6 kommenttia:

  1. Hui kamala, miten kallista byrokratiaa! :O Taidetaankin harkita meidän terassin rakentamista vielä parisen vuotta.. :/ Mutta kuinka ihanaa saada tuollainen mökkerö ja tuohan ei ole mikään ihan pieni. Mun ensimmäinen opiskelijayksiö oli monta neliöö pienempi. :D Voiko tuolla muuten olla talvellakin, vai onko se vain kesäasuttava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisenaan mökki olisi vain kesäasuttava, mutta aiomme eristää seinää sen verran, että talvellakin lämpö pysyy. Ilmalämpöpumpun tulemme tod.näk. laittamaan.
      Ja tuo paperisota on vaan niin arsesta!

      Poista
  2. Vau! Vähänkö hieno! Äidin oma leikkimökki, miäkii tartteisin tommosen ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus, oli mukava lukea. Tuttu kertoi, että heille pitäisi jätevesijärjestelmä hankkia mökille. Siinä on varmasti hommaa, mutta eikö se siitä kun ammattilaiset hoitaa. Tulee itsellekin semmoinen projektikuume, kun näitä seuraa. https://www.maanrakennuspajunen.fi/maanrakennus

    VastaaPoista
  4. Ihana mökki. Tuo onkin hyvä, jos eristää niin saa talvellakin käyttää sitä. Meilläkin on mökki, mutta vanha semmoinen. Sitä aletaankin nyt uudistamaan. Ajattelimme myös hankkia WehoPuts jätevesipuhdistamon sinne.

    VastaaPoista
  5. Todella hienon näköinen, tuolla kelpaa majailla. Meillä alkaa mökkiprojekti myös. Ostimme vanhan mökin, jota täytyisi alkaa kunnostamaan. Samalla täytyy myös jätevesipumppu hankkia. Meidän mökki tulee olemaan melko syrjässä tontilla.

    VastaaPoista